sunnuntai 4. marraskuuta 2012

tunnelmia


minä sain mieheltäni yöllä tekstiviestin. ostetaanko meillekin kyläkoulu. vaikka se ei ollut ajankohtainen. mutta se oli unelma. sillä yhdellä sellaisella on mieheni ja tyttäreni viettäneet viikonloppua. minunkin sinne piti poikien kanssa mennä. mutta kuume pakotti kotoiluun. ja totta totisesti olemme ottaneet rennosti. paljon sylittelyä. kynttilöitä. ja kun vointi on ollut mahdollinen, niin kikatusta ja pelleilyäkin.

unelma se on minullakin. saari. minusta olisi ihana uskaltautua lähelle merta. asua saaressa. edes kesäisin. ja tietty kovalla tuulellakin, silloin kun ei pelota. eikä tarvi mennä minnekään. sellaisessa saaressa saisi seisoa vasten tuulta. sitä minä niin monesti kaipaan. ja onhan olemassa paikka, jossa hääkuvamme on otettu. ja olemme siellä useasti käyneet. vaan emme vuosiin enään. olisi kyllä syitä mennä.


jos minulla olisi työhuone. toivoisin tämän sateenvarjon roikkuvan sieltä katosta. tyttäreni ensimmäinen kerhoaskartelusatsi tuli kotiin. ja nyt niitä on ympäriinsä. toimisto sai heti sateenvarjon. ja minä iloitsen hänen lempiväreistään. keltaisesta ja pinkistä. ja minusta oli aivan ihastuttavaa, että sielläkin olivat pohtineet tytärtäni kuvaavan sanan. saman kuin minä niin monesti olen ajatellut. hurmaava. 

ja niinkin voi käydä. että joskus kattoon laittaa roikkumaan jotain. ja sitten kun muuttaa, ei haluakaan muistella aikoja niin paljon. ja voi kyllä jättää vanhaan kämppään roikkumaan jotain. minä jätin parhaan ystäväni muistuttelun laskuvarjohyppyunelmasta. sillä vaihdoin unelman toiseen. ja yhä vieläkin käyn aina katsomassa, ovatko nykyiset asukkaat ottaneet sen pois kylpyhuoneen katosta. eivät ole. eivät ainakaan kuukausi sitten vielä. se on roikkunut siellä jo yli kahdeksan vuotta muuttoni jälkeen. ja en, en aio hypätä. minulla on unelma ympärilläni. oma perhe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti