sunnuntai 4. marraskuuta 2012

ihanaa aloittaa alusta


sillä onhan niin. että aloittamisessa piilee aina viehätys. tyhjä paperi. aah, mikä nautinto. kaikki tiet valittavissa. kaikki uudet ajatukset odottassa. kaikki kuvat, joita ei ole vielä otettu. ja minä. saan opetella taas olemaan sellainen kuin haluan. eikai muuten joka uusivuosi uudet päätökset. joka koululuokassa uudet tavat. ja mitä minä aion. minä aion enemmän nauraa taas. 

ja onhan se niinkin. että uuden materiaalina on suurimmaksi osaksi kaikki vanha. niin tässäkin. ja tänäänkin. kun väsäsin uutta isoa kynttilää kaikkien vanhojen palasista. laitoin vain pohjalle uuden sydänlangan. ja sitten täytin purkin palasille. survoin ja sulattelin ja poltin sormenikin kyllä. ja ajattelin, että uudet keksinnöt pitää aina kokeilla. penisiliinikin keksittiin vahingossa. ja ajatelkaas, jos olisin keksinyt uuden purkkikynttilän.

ja vaikka se tuolla keittiössä palaakin (tuijotin tunnin ennenkuin uskalsin poistua), niin ei se maailmaa mullista. mutta ehkä seuraavalla kerralla kokeilen paremmin. ja sitten, joskus, voin huutaa hurraa!

kutkuttava ajatus, että vierailette täällä ensimmäistä kertaa. tervetuloa mukaan! ruvetkaapa heti lukijoiksi. se on ihana tietää, mistä kaikkialta tänne tullaan sekopään juttuja lukemaan!

2 kommenttia:

  1. Onnea uudelle alulle! Mukana tullaan! :)

    VastaaPoista
  2. kiva, tervetuloa. älä ihmettele, jos ensipäivät muuttuu kovaa vauhtia! tää on aina kova homma määritellä värit ja sydeemit! kiitos kommentista. ihka ensimmäinen!!

    VastaaPoista