maanantai 19. marraskuuta 2012

arkimaanantai


joskus ensimmäinen lause ei irtoa. vaikka yrittäisi. niin on tänäänkin. mielessä liian monta asiaa. tänään olen antanut kaiken olla vähän levällään. virkkaillut merta. ja se, jos jokin, vaatii todellista keskittymistä. silloin ei haittaa sadat legotkaan lattialla. 

olen miettinyt millaista olisi ollut syntyä johonkin toiseen aikaan. silloin, kun ihmiset olivat oikeasti köyhiä. jolloin kylmä talvi saattoi tappaa, jolloin lapsia rangaistiin todella siitä, että he ottivat ruokaa ilman lupaa. söivät turhaan, muka. vaikka puolikuolleita nälästä. siitä ei kuitekaan ole kauaa. ja kun sama matka on tehty tulevaan. voi tällainenkin elämä vaikuttaa niin kovin haastavalta. tai sitten se on muuttunut haastavammaksi jälleen. ei voi tietää. mutta että minä kuitenkin tässä. milleniuminki sain elää. se on ihmeellistä joskus.

ja minä mietin ärsyyntymistäkin. noin niinkuin yleensä. en mitään  erityistä asiaa. että miksi se on niin vaikea ajatella "mikä minut saa tuosta asiasta ärsyyntymään". miksi se on niin helppo etsiä selittelyä ja antaa raivostumiselle tilaa. tai ohittaa asia. tosta vain. että olkoon. kun kuitenkin ärsyyntymisellä olis niin hyvä lahja. paljon itsetutkiskelua, itsensä oppimista, tarjolla.

iltasella minä makoilin pienimmäisen kanssa juuri vaihdettujen kukkalakanoiden päällä. me kikatimme. laitoimme poskiamme toistemme poskia vasten. ja hymyilimme. ja minulle tuli niin lämmin ja hyvä olo. olen niin monesti unohtanut rakastaa. rakastaa sellaisella ajatuksella. että nyt annan tilaa rakkaudelle. se tuntui niin hyvältä. edessä lukemista odottava kirja. ja arvaatteko, se todellakin sai odottaa. minulla siinä edessä. elävä kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti