mennyt ja tuleva kohtaavat

minun ajatukseni ovat paljon tulevassa. uusi vuosi tuo aina tilannekatsauksen minuuteen. päätöksiä ei ole pakko tehdä. suuntaansa voi silti aina tarkastaa. päivät kulkevat ohitseni. minä en niitä aina näe. mutta tilanteista otan kiinni tiukin käsin. etsin uusia sisältöjä. 

ostin ennen joulua jo coelhon kalenterin. siinä on teemana muutos. täksi vuodeksi hankimme myös kirjan. mieheni ja minä. päivittäin luemme tehtävän, johon kiinnitämme huomiota. iltaisin arviomme päiväämme ja otamme seuraavan päivän tehtävän alitajuntaan. tänään olen keskittynyt pieniin levon mahdollisuuksiin. kun nuorin päiväunelmissa, isommat satumaailmassa. rakensin hetkeksi majan, jossa kuuntelivat äänikirjaa.

nuorin aloitti toissapäivänä kiinteät. tai, no annoinhan jouluaattona joulupuuroa. ja muutama maissinaksu aikaisemmin. mutta nyt menee jos jotakin. ja syli tuntuu heti vauvantyhjältä. pesin pieneksi jääneen toppapuvun- tarvitaankohan sitä vielä joskus. aina sitä luopumista pitää näköjään käydä. vaikka väliin tuntuu kaipaavan hetken rauhaa tässä arjessa. niin, ettei kokoajan joku jalassa kiinni. ja silti ne niin rakkaita. eräs yö mietin tyttökolmosille nimiä. vaikka toivottavasti ei nyt ihan sellaista lastia tulisi kerrallaan!

tästä vuodesta tulee hyvä. minä tiedän sen. tästä tulee minunnäköisempi kuin vuoteni pitkään aikaan. vaikka tarkalleen en tiedäkään, mitä se tarkoittaa. mutta minulla on sellainen kutkuttava olo.

walking in the air

uskon yhden ihmisen perustarpeista olevan vapautta kuvitella olevansa lintu. minä ainakin suon kaikille sen toiveen. itsellenikin. olen vuosien aikana töissä vetänyt erilaisia mielikuvamatkoja. ja olen huomannut, etten ole ainoa, joka nauttii päästessään lentoon. 

tämänpäiväinen lintuni sai kukan rintaansa. verenpunaisen. elämääsykkivän. ja punaiselle on annettu monia voimakkaita liitteitä eri väriterapiaoppaissa. minä uskon jokaisen löytävän omat sanansa. ja minä sanoisin tänään lämpö. enkä tiedä onko kauniimpaa. kuin kylmässä ilmassa lentävä lintu. lämpö rinnassaan. ja minä pelkään, että selviän siltikin.

ja silti tässä on jotain lumiukkomaista. enkä ikinä unohda miten suuri rakkauslaulu sekin on. varsinkin toinen säkeistö. englanniksi. ei suomeksi niinkään. ja minä annan miehelleni postireissulle lapset mukaan. sain nuorimman kuorsaamaan kopassa, kun jalallani sitä heilutin piirtäessäni. kohta autonvaloja pihassa. useammat kuin yhdet. minä taidan paketoida vähän ja sitten laittaa normaalia paremman iltapalan!

ilo talvesta. ja kaikesta.

olen minä ajatellut joulua paljon viimeaikoina. se tuntuu tulevan meille hyvin stressitöntä tietä tänä vuonna. loppustressiä minä kyllä tiedän odottaa. se kun aatonaattona viimestää mietin, onko kaikki hommattu. mutta kun tiedän sen vähän-ennen-stressini. niin se ei säikäytä. yritän selättää senkin rauhoittumalla alas kupille lemppariglögiä. saturnusta. ja mieheni sanoi, että ennen joulua joulun paikalla oli juhla nimeltä saturnalia. ehkä sen korjuutyön tulokset ovat keitetty silloinkin glögiksi.

juhlimme eilen mieheni suvun kanssa pikkujoulua. hassua, miten vähitellen aikuisten määrä lisääntyy. ja lumessapeuhaavia lapsia vuosivuodelta vähemmän. kasvavat isommiksi. tulevat jo omin kyydein. ja onhan se suloistakin. kun vähitellen mukana uusiakin kasvoja. nuorta rakkautta. ja onhan se sekin, että meidän pikkuruisille riittää sylejä. leikittäjiä.

viikonloppuna minä olen taas tavaroitteni kanssa ympäri maakuntaa. se on mukavaa vaihtelua. vaikka jotenkin joulumieli tulee siitä kiertelystäkin. ensiviikonloppuna sitten vähän kiertelenkin. mietin pieniä paketteja. jos sattuu kohdalle. minä en halua kenenkään ostavan yhtään lahjaa meille sen takia, että olisi pakko. enkä itsekään osta lahjaa, jos se tuntuu velvollisuudelta. mieluummin muistan sitten, kun jotain hauskaa sattuu kohdalle. vaikka juhannuksena. kerta ihmiset elävät muutenkin yltäkylläisyydessä. mekin. ja minun on vaikea keksiä materiaalisia toiveita. 

pian meidän mäkeemme tulee lapsia. puen omanikin tuonne ihastuttavaan säähän. ehkä keitän vanhanajan kaakaota kattilassa. tummaa kaakota, after eight-hunajaa, maitoa. joskus kermavaahtoakin. vaahtokarkkeja. suklaalastuja. tai karkkikeppejä. lapsuus on vain kerran. ja sen jälkeen tarvitsemme makumuistoja! :D

jouluaistein

minä pidän joulusta. minä pidän siitä, että joulu pyrkii lähelle niin monin aistein. piparkakkutaikinaa keittäessäni tuoksut, siirapin tuntu. puhumattakaan sekä taikinan, että valmiiden leivonnaisten mausta. tuntoaistimukset ovat monet. lasipallon pitäminen hellässä puristuksessa. niin lujassa, ettei tipu. niin herkässä, ettei säry. aluksi viileä, vähitellen lämpenevä lasi. ja kun siitä nauhasta ottaa kiinni, varmoin, varovaisin ottein. siirtää pallon käsistään oksaan.

glögin maku. yksi nykyjoulujeni lemppareista. tänä jouluna brunbergiltä sai myös käsintehtyjä konvehteja. niissä oli taikaa. maku. rakenne. suutuntuma. sellaisista asioista minä nautin. hitaasti ja hartaasti. lasten nukahdettua. päivisin tarvin voimakkaampia makuja, äkkiseltään suuhun survottuna. siinä likapyykin ja ruoanlaiton välissä. raivauksen ja postilaatikon, lastenhoidon ja kaiken muun keskellä. 

viimejouluna sain äidiltäni tämän ihastuttavan pyöreän joulukupin. kaivoin sen viikonloppuna käyttööni taas ylähyllytä. sen pehmeys pyörittää glögin aromit ihanasti. ja minä mokoma olen mennyt nyt juomaan siitä kahviakin. pitäisi malttaa jättää se vain glögikäyttöön. ilta-annokseksi sopiva. mielettömän iso.

mutta siirrän pyöreän, kiiltävän kupin sivuun. sanon muutaman sanan siitä, miten aamulla lisäsin adventtikuuseen koristeita. miten vihreät, pienet neulaset pistelivät sormia. ja jos halusi laittaa koristeita syvemmälle. sama pistelevä tuntu käsivarsissakin. enkä voi olla ajattelematta eteenpäin. sitä, kun imurinvarressa soivat pudonneet neulaset. haluan avata aistini joululle.

oi, ihanaa

päivä päivältä kuljemme kohti joulua. sitä lämmön ja rakkauden juhlaa. suurimman mahdollisen rakkauden. ja olenhan sanonut, että jos saisin joskus valita tielle nimen. se olisi enkelparventie. viimepäivät touhotuksessa. mutta myös rauhallisia hetkiä joulukirjojen ja glögin parissa. ystäväni vinkkaamana eilisessä glögissä maistui myös tähtianis. 

olen aamun kolannut pihaa. lunta on tullut hirvittävästi. haaveilin pihaamme asfalttia. olis se eri rento kolata kovaa alustaa. entä tuollaista kuoppaista hiekkatietä. puoliksi roudannostamia laattoja. liian pitkiä nurmikkoalueita ja muita. onneksi pian meillä alkaa taas käymään aura-auto. haluttiin vain ensimmäiset lumityöt tehdä itse. vähän pohjaa tallata. ettei revi pihaa hirveästi. sillä se on todella epätasainen. ja ollut to do-listalla jo monta vuotta. ehkä ensikeväänä!

lapset avasivat kalenterinsa aamulla. minäkin omani. ostin ihastuttavan kynttiläkalenterin. joka aamulle uudentuoksuinen tuikku. aamupalapöydän joulutuoksuja. en olekaan vuosiin ollut niin innostunut kalentereista. mieheni kalenteri on vielä liesituulettimessa. se on yllätys. katson, montako päivää menee hänellä huomatessa. onnellisia lumipäiviä teillekin. ja ihastuttavaa joulukuuta. rennosti saapuu muistorikkain joulu!

hyvää tahtoa

minä olen tänään vihannut itseäni enemmän kuin vuosiin. pitänyt vähän säälittävänä. ja siksi sätittävänäkin. jotenkin vaikea päivä olla minä. vaikka yritin itseäni lohduttaa. katsoa asioita pidemmässä juoksussa. löytää kauniita sanoja itselleni. toivoa. mutta silti joskus toivoo. että olisi erilainen. jotain sellaista, jonka olisi helppo olla itsensä ja toisten kanssa. 

ja sitten yritin antaa itselleni vapaata. aikaa ajatuksille. kirjastosta pino musiikkia. joulukirjoja. joulurunoja. enkä jaksanut keskittyä yhtään. sanat pomppivat. ajatukset. jokainen, pienikin ääni tuntui huudolta. tarve saada olla yksin. ja silti en osannut lähteä. vaikka olisi ollut mahdollistakin. 

onneksi muistin näpertämisen mieltätyynnyttävän vaikutuksen. värien ja sanojen voiman. kun kaikki luovuus ja toiminta pitää jumittaa niin monta kertaa. että joskus minulla enemmän aikaa itselleni taas. joskus kestän katsella sitä, kun askarrellessani saksitaan housut. tai piirretään seinät. mutta nyt en mielellään tee, jos en saa keskittyä. sillä se on ainoa asia, jota voisin tehdä rauhassa tuntikausia.

niinpä joulukorttipino kasvoi samalla, kun mieleni vähitellen täytti ne toivotukset. joulurauha ja jouluilo. hyvyys ja rakkaus. kai jouluksi voisi toivottaa kärsivällisyyttäkin. että ei toiveita ja pyrkimyksiä. vaan sitä hyvää oloa aina vain. ehkä minäkin kirjoitan joulupukille. tuo väsyneelle minuudelleni voimaa ja uskallusta katsella eteenpäin. tuo iloa siitä, mitä jo olen. anna hoitava syli, lämpö ja lohdutus. että jaksaisin kokea. jokainen päivä on minun.

antaa auringolle vastaenergiaa

on lohdullista. että koti on paikka jossa riitän. jossa voin olla oma itseni. väliin epäonnistuva. väliin ihan tavallinen minäni. onnistunkin joskus. ja jokainen meistä niin omanlaisensa. juhla ja arki meillä vaihtelevat. tänään kävelimme katsomaan taivaaseen asti ylettyvää joulukuusta torille. pimeällä taivaalla suuri kuu. lämmintä. joulumieltäkin.

 

toisinaan me vain oleilemme kotona. käperrymme pienimpään huoneeseen. koko sakki. lötköttelemme ja annamme ajan kulua. ja joskus talo touhua täynnä. vieraitakin niin monesti. ja miten suuri ilo oli tässäkin viikonlopusta. ovi kävi. ja saimme tavata niin monia tärkeitä. se on kyllä sellainen lahja, josta ei koskaan haluaisi luopua. läheisistä ympärillään. ja jos mietin joululahjalistoja. niin ne ovat täynnä aikaa. antaa aikaa. saada aikaa. nähdä. olla läsnä. nauttia ihmisistä.

 

arjen vastapainona juhla. siistiyden vastapainona sotkuisuus. juhlamielen vastapainona liian usein kiukkuisuutta, vihaisuutta, turhia sanoja. joulupuuroa ja pekoni-nakkipastaa. hienoja ja arkisempia asioita. sanoja ja hiljaisuutta. niinkuin siinä tito collianderin kirjassa, jossa eksytään metsään.

ja nytkin lopuksi. jätän kymmensormijärjestelmän. kirjoitan hitaita sanoja vasemmanpuoleisella viisisormijärjestelmällä. sillä pienin tässä. syömässä. haroo maailman suloisimmalla pikkukädellään minun väsähtäneitä kasvojani. repii takkuista tukkaa. elämän monet värit läsnä.

tervetuloa lukemaan sanojani. kukakohan mahtaa olla seitsemäs lukija. onnennumeroni:D